Klapien kuivattaminen ulkona

Klapien kuivaus ulkona

Klapien kuivattamisen perusteet

Klapien kuivuminen riippuu useista tekijöistä, kuten ilmankosteudesta, ilman lämpötilasta, tuulesta ja klapien koosta. Kevät on lämpötilan ja matalan ilmankosteuden takia parasta aikaa klapien kuivattamiselle.

Vanhan kansan peukalosääntö on, että puut on kaadettava, halottaja ja pinottava pääsiäiseen mennessä. Silloin ne kuivuvat parhaimmillaan juhannukseen mennessä.

Ennen pääsiäistä puissa on vähän kosteutta ja siksi kuivattavaakin tavallista vähemmän. Mikäli haluat itse halkoa klapisi, on alkukeväällä yöpakkaset apunasi. Jäiset klapit halkeavat nimittäin kaikkein helpoiten.

Keskimäärin kevätkuukausina on vähemmän sadetta ja se auttaa myös osaltaan klapien nopeampaan kuivamiseen.

 

Missä on hyvä paikka kuivattaa klapeja?

Hyvä tapa kuivattaa klapeja on pinota ne ulos riveihin sateelta suojaan ja mahdollisimman tuulisen sekä aurinkoiseen paikkaan. Klapit kannattaa pinota siten, että ilma pääsee kiertämään niiden ympärillä mahdollisimman vapaasti.

Pinon pohja kannattaa tehdä mahdollisimman tukevaksi puurunkojen, lautojen tai lavojen avulla. Kun kuivattavat klapit ovat irti maasta, niin pohjimmaisetkin niistä kuivavat parhaiten. Tukeva pohja auttaa myös pinojen pysymisessä pystyssä.

Pinoamisessa on hyvä asetella klapit niin että niiden väliin jää sopivia ilmarakoja. Hiiren mentävä kolo on hyvä nyrkkisääntö. Klapit kannattaa pinota tuohi tai kaarna puoli alaspäin, joka edesauttaa kosteuden haihtumista.

 

Klapit valmiina varastointiin

Kun puu on riittävän kuivaa, se saavuttaa kosteustasapainon ja kosteus alkaa elämään ilmankosteuden mukaan. Tavoiteltava kosteuspitoisuus on alle 20 %, jolloin klapit ovat valmiita käytettäväksi tai siirrettäväksi lopulliseen varastointiin esimerkiksi puuvajaan tai liiteriin.

Kosteusmittari on kätevä apuväline kuivumisen seuraamiseen ja kosteuspitoisuuden mittaamiseen. Kuivan klapin tunnistaa myös sen helähtävästä äänestä, kun niitä iskee toisiansa vastaan. Kuivassa puussa näkyy myös selkeästi puun päihin tulleita halkeamia.

Kuivattuja klapeja kannattaa säilyttää kuivassa ja ilmavassa tilassa, jotta ne eivät kastu tai pääse kostumaan uudestaan. Syksyllä voi ulkona säilytettävä puu tulla uudelleen kosteammaksi vetäessään ilman kosteutta itseensä.